perjantai 31. heinäkuuta 2015

Täydenkuun kuhanuistelua Näsijärvellä

Moni luulee, että kuhaa ei kannata pyytää täydenkuun aikaan. En tiedä mistä moinen olettamus on syntynyt, mutta venekuntamme ei  ole tähän uskonut viimeisen 20v aikana. Parhaat kuhareissut on tehty juuri nimen omaan täydenkuun aikaan, joten voi jopa sanoa että "salaa odotamme" täysikuun" ilmestymistä taivaalle. Välillä kuhaa on saatu pintakalvosta täydenkuun aikaan, mutta yleensä tällöin Näsijärven vesi on ollut selkeästi yli +20 astetta. Toisina kesinä vedenlämpö jää 17-19 asteen tuntumaan, jolloin kuhaa pyydetään syvemmältä.

Vuonna 2004 täysikuu loisti Näsijärven yllä lähes "verenpunaisena", jolloin kuhansyönti oli niin hurjaa että vesillä kannatti olla aina täydenkuun aikaan. Ja mehän olimme, koska oli taottava kun rauta oli kuumaa. Lähes joka kerta kotiintuomisena oli 3-4kg painoinen kuhanmöllykkä, joten aika järvellä ei mennyt hukkaan.

Eilen oli taas täydenkuun aika ja Näsijärvellä ei ollut tungosta. Aloitimme uistelun noin klo 22 aikaan ja vajaa kymmenen minuuttia startista, niin illan ruokakuha oli veneessä. Kuha nappasi kaksariin, jossa oli lisäksi vielä painoa 60g. Vettä ottipaikan alla oli 25m.

 Illan ruokakuha

Tällä kertaa sivuilla oli vedossa erilaisia vaappuja ja takilaan olimme virittäneet raksisalakat pyörimään Anchovyn erikoisväreissä. Vaikka kuhaa on uisteltu kotijärvellä reilut parikymmentä vuotta, niin pyrimme koko ajan kehittämään tekniikkaamme. Menneisyydessä uskoimme vain kuhan pintavetoon ja tähän olemme mielestäni luoneet toimivan tekniikan. Tämä toimii todella hyvin intiaanikesinä, jolloin vedenlämpö on 20-23 astetta. Ongelmaksi muodostuivat viileät kesät, jolloin tekniikkamme ei tuntunut toimivan. Kuhat ovat selvästi syvempänä, eivätkä nouse oikeastaan missään vaiheessa pintakalvoon. Tämän jälkeen aloimme painottamaan settejämme rankasti ja niinhän sieltä alkoi kuhaa tulla 4-8m syvyydestä. Viime vuosina kuvioihin ovat tulleet mukaan kaksarien veto, jossa käytetään syvännevaappua veturina ja tämän jälkeen esimerkiksi kevyempää herkkäliikkeistä vaappua. Tämä systeemi tuntuu toimivan erittäin hyvin. Kuhaa tulee tasaisesti itse veturivaappuun sekä jälkimmäiseen vaappuun. Erityisesti viileinä kesinä kuten 2015, tämä on aivan ehdoton metodi, jos haluaa tavoittaa kuhan varmasti kellonaikaan katsomatta.

Eilen eräs kaksarisetti peruutti lupaavan oloisesti klo 22:45. Tiesimme, että nyt on kyseessä vauraampi kuha. Kuha oli napannut veturivaappuun. Jyrkässä kaarroksessa  vedon puolelta kuha oli haksahtanut keltaharmaaseen vaappuun ja ottipaikka oli jälleen kerran syvänteen reuna, jossa vettä oli 35m. Vedenlämpö tässä paikassa oli 18.3 astetta. Nostimme kuhan veneeseen kumihavaksisella haavilla ja kahden valokuvan jälkeen päästimme kuhan sukua jatkamaan...

Kuha 4kg C&R

Nyywe ja tuttu saalis

Tämän jälkeen kuha jatkoi syöntiä noin klo 00:30 saakka. Veneessä kävi useita kuhia, jotka olivat 50-60cm mittaisia. Kuhaa tuli takilasta noin 7m syvyydestä, perävavasta joka oli vain 5m vapautuspituudella sekä kaksarien takaa. Tämän jälkeen täysikuu paistoi pilviverhon läpi ja antoi tarvittavaa valaistusta kalamiehille. Järvi oli sanoinkuvaamattoman tyyni ja saimme nauttia "Näsimeren" ainutlaatuisesta sielunrauhasta lähes yksin. Ihmettelimme edelleen vetoveneiden vähäisyyttä, mutta liekö vertikaalijigaus jo ajanut suosiossa uistelun ohi?  Lopetimme kalastuksen klo 02:00, jonka jälkeen ajoimme kohti Näsinselän tukikohtaamme. Täydenkuun kuhankalastus osoitti tälläkin kertaa toimivuutensa ja ei se miksikään ole muuttunut parinkymmenen vuoden aikana...

3 kommenttia:

  1. Moi

    Hyvä kirjoitus

    Itse uistelen Kangasalan vesijärvellä
    ja olen huomannut saman hommelin
    järvi on lähes tyhjä muista kalamiehistä
    kun se ennenvanhaan oli niin että olisi
    saanut miltei laittaa parhaille mestoille
    liikennevalot.

    Mielenkiintoinen juttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Esa,

      kuten itsekin olet huomannut, niin monet järvet ovat rauhoittuneet. Nässylläkin oli todella paljon veneitä 2000- luvun alussa, eilen esimerkiksi Koljonselällä muutama hassu vene. Varmaan taantumalla on jotain merkitystä harrastamiseen, mutta muut kalastusmuodot kuten jigaus ovat tuntuneet lisäävän suosiotaan.

      Kun tässä Pikonlinnassa lähes Vesijärven rannassa asustelen, niin pitää kysyä että mitä kuuluu Vesijärvelle tänä päivänä? Olen monena iltana rannalta katsellut, että eipä ole montaa venettä Vesijärvellä vetämässä. Korkeintaan pari on voinut näkyä. Seuraavaksi onkin tarkoitus käydä vesijärven kimppuun ja tutustua järven kuhakantaan. Turuilla ja toreilla sanotaan, että Vesijärvessä olisi vain pientää kuhaa, mutta mahtaako olla aivan näin?

      Kireitä!

      Poista
  2. Moi

    Olen kalastellut veskulla n-20v ja kyllä sen tällä kokemuksella
    voi sanoa että kyseessä on syystä tai toisesta ns-kuhan kääpiöityminen
    tosin jotkut ovat saaneet 2-3kg kuhia mutta ne ovat hyvin kiertäneet minun
    vieheeni :)

    Veskuhan on kirkasvetinen ja kuoppainen järvi,jos veteelee takiloilla
    kannattaa katsella kaikua tämän tästä ainakin alkuunsa

    Tässä joku vuosi sitten muuttui kuhan alamitta se on nykyisin 45cm,toivotaan että tämä muutos auttaisi pikkuhiljaa kuhan kokoon.


    Minä kalastelen lähinnä uistellen ja syksyllä pilkin kuhia

    Ei muuta kuin ennakkoluulottomasti vaan veskun kimppuun :)

    VastaaPoista