lauantai 9. toukokuuta 2015

Saalisuutisia Haslöstä

Hasslö on viime vuosina houkuttanut ja koukuttanut kovasti Suomalaisia vetouistelijoita. Toukokuun alku on parasta aikaa Hasslön vesillä ja moni venekunta aloittaa uistelureissunsa vapun tienoilta. Olen mielenkiinnolla seurannut keväisin venekuntien saalisraportteja ja kyllähän se aina piristää päivää, kun puhelimeen saapuu kuva komeasta merilohesta.

Tänä keväänä moni venekunta oli suunnannut ensimmäistä kertaa Hasslön vesille. Onneksi nykyään verkosta ja sosiaalisesta mediasta on saatavana kaikki mahdollinen tieto ensikertalaiselle. Ei tarvitse kuin etsiä lohet siiman päähän;)

Ja kukapas muukaan kuin Havusalmen Jari oli luonnollisesti merilohien perässä Hasslössä, kuten edellisenä keväänäkin. Tällä kertaa merivesi oli edellisvuotta viileämpää, joten kalamäärä ei ollut aivan edellisvuoden kaltainen. Ruotsalaisten tietotoimistojen mukaan merilohet olivat tällä kertaa enemmän Saksan ja Puolan edustalla. Keväät eivät ole veljiä keskenään ja kalastuksessa koskaan ei saa mitään ilmaiseksi. Mikään automaattinen lohipankki ei Hasslö ole, sen saivat monet kokea tänä vuonna. Moni tunnettukin venekunta sai pyytää lähes "tyhjää" Hasslön edustalla.

Jarin porukka onnistui saamaan lohia mukavasti, joten kotiinviemistäkin kertyi.

Jari ja lohi 9kg


Alueella oli myös isoa lohta liikenteessä ja Suomalaisten veneisiin nousivat ainakin lohet 14, 17 ja 19kg. Eräs venekunta, jotka olivat Hasslössä ensimmäistä kertaa, onnistuivat saamaan edellä mainituista kaksi isointa lohta. Varmaan ensi kevään lauttamatkat on jo varattu;)

Lohi 19kg



Moni odottelee tällä hetkellä kuumeisesti lohiparvien saapumista Ahvenanmaalle sekä Suomen rannikolle. Mikäli Ruotsalaisten ennustukset pitävät paikkansa, niin erittäin suurta lohta 18-21kg on liikkeellä erittäin paljon. Vielä ehtii tarkistamaan vetosiimat ja teroittamaan koukut.


Kireitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti