tiistai 19. toukokuuta 2015

Iso lohi Porista

Merilohia uiskentelee jo suuria määriä pitkin Suomen rannikkoa. Isoja lohia on saatu Porista sekä mikä hienointa niin myös Pietarsaaren korkeudelta. Ensimmäiset lohet ovat jo toukokuun lopussa Tornionjoessa sekä kesäkuun alusta niitä pyydetään esimerkiksi Tornionjoen Matkakoskelta. Näin ollen ensimmäisten isojen lohien pitääkin jo olla hyvässä vauhdissa vaelluksellaan.

Porista saadaan vuosittain lähelle 20kg rajaa hätyytteleviä lohia, ajoittain myös tuon legendaarisen rajan ylittäviä Itämeren kuninkaita. Sain raporttia komeasta lohesta, joka saatiin Porista toukokuun puolivälissä. Kalamies oli ollut ensimmäistä kertaa Porissa omalla veneellään ja noin puolisen tuntia vieheiden laskusta, niin isomus oli napannut kiinni. Kala oli tullut puolen tunnin kohdalla veneen vierelle, mutta oli viihtynyt siinä vielä toiset puolisen tuntia. Tunnin verran oli aikaa kulunut yhteensä väsytystaistelussa. Kala nappasi ulommilta syvyyskäyriltä, jossa vettä alla 50m. Ottipelinä toimi Tiuran pelti. Onnittelut kerrassaan mahtavasta kalasta!

Lohi 19kg Pori

Suomen vesiltä saa myös mahtavia merilohia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti