tiistai 19. toukokuuta 2015

Esittelyssä Rhinon isot Large raksihuput

Vetouistelijat ovat viime vuosina rohkaistuneet käyttämään entistä isompia raksihuppuja, täkykaloja sekä vetopeltejä. Erityisesti merilohelle tuollainen +20cm mittainen suupala ei ole mitenkään valtava, vaan aivan normaali päivittäinen "välipala". Monet vetopeltien valmistajat ovat tuoneet mallistoonsa XL- kokoluokan, joiden pituus on yleensä 15-20cm. Ja heti ensimerimaileista lähtien näillä on saatu erikokoisia merilohia, joka on puolestaan valanut uskoa uistelijoihin ja lisännyt kokeilijoiden määrää. Hyvin pienet tititkin ottavat monesti kiinni isoon suupalaan, kunnon +20kg merilohesta puhumattakaan.

Myös sisävesillä kannattaa pitää mielessä, että osassa järviä muikkukannan koko on varsin suurta. Taimenet ja järvilohet ovat tottuneet syömään +15cm mittaisia muikkuja, joten näille järven isomuksille tulisi myös tarjota isompaa täkykalaa. Ison täkykalan hyvä puoli on myös se, että näihin on helppo säätää erittäin rauhallinen uinti sekä letkeä pyörintä. Suosittelen kokeilemaan.

Isommat syötit puolestaan eivät mahdu aivan kaikkiin raksihuppuihin. Rhino raksihuput ovat vastaus isojen syöttien käyttäjille, oli sitten kyseessä järvilohen tai merilohen uistelu. Huppuun soveltuvat suuremmat salakat kokoluokassa 15-18cm, ja lisäksi voidaan käyttää isoja silakkoja joiden pituus voi olla reilusti +20cm. Rhino raksihuput ovat viimeisten vuosien aikana rantautuneet Suomeen ja raksiuistelijat ovat vähitellen löytäneet kyseiset huput. Rhinon värimaailma on yksinkertaisella tavalla kaunis ja selkeästi on havaittavissa, että valmistaja on panostanut sellaisiin väreihin, jotka varmasti toimivat. Olen poiminut tähän muutamia värejä, joita pidän itse hyvin mielenkiintoisina.

Legendaarinen Gold Swedish Flag

Hieno luontainen väri - Black Devil

Hieno kromipohjainen - Master Herring

Loistava väri sisävesillekin - King Salmon

Voiko nousulohi vastustaa? Watermelon

Kun mikään muu ei toimi, on aika kokeilla - Last Try


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti