keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vertailuluku järvilohen painolle suhteessa pituuteen

Olen viimeiset vuodet seurannut erityisesti kotimaasta saatavien järvilohien painoa suhteessa kalan pituuteen. Tässä on erittäin suuria järvikohtaisia eroja, jotka herättävät mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, että mistä nämä erot oikein johtuvat? Yksi asia on selkeästi luonnollisesti järven ravintotilanne sekä erityisesti muikun koko kyseisessä järvessä. Jos vesistössä on tarjolla paljon pienempää hottamuikkua, niin järvilohet pääsevät nopeammin kasvun alkuun ja kasvu jatkuu vilkkaana seuraavat 2-3 järvivuotta. Osassa vesistöjä vallitseva muikkukanta on hyvin suurikokoista, kuten esimerkiksi kotijärvessäni Näsijärvessä. Muikut ovat hyvin isokokoisia ja tuollaiset 15-18cm mittaiset muikut eivät ole mitenkään harvinaisia. Kun tällaiseen vesistöön istutetaan 2- vuotias järvilohi, niin istukkaalla on hyvin vaikea päästä kasvun alkuun. Kasvu jää heikoksi ensimmäisen järvivuoden aikana, mutta tämän jälkeen tilanne helpottuu kun kala kasvaa isommaksi. Erona kuitenkin se, että kala painaa yleensä 1-2kg vähemmän kuin nopeakasvuinen sisaruksensa toisessa vesistössä. Erot ovat luonnollisesti vielä suurempia, jos kotimaan sisävesikaloja verrataan Ruotsin tai Venäjän järvilohiin.

Olen käyttänyt indeksilukuna summaa, joka saadaan kalan paino (g) jaettuna kalan pituudella (cm). Tästä saadaan suhdeluku x(g) suhteessa 1cm. Esimerkiksi 6000g painava ja 80cm pitkä järvilohi saa suhdeluvuksi 6000/ 80 = 75. Olen käyttänyt tässä omaa aineistoa saamieni kalojen osalta sekä olen poiminut saalistietoja erilaisista netissä olevista saalispäiväkirjoista. Olen pyrkinyt ottamaan tietynkokoisia kaloja kustakin vesistöstä. Kyse ei kuitenkaan ole mitenkään tieteellisesti merkittävästi yhteenvedosta, mutta joitain asioita sieltä voi poimia. Tämä on kuitenkin tehty omaksi iloksi. Kaikkien vesistöjen osalta en suinkaan ole vertailua tehnyt.

Päijänteestä saatuja järvilohia ja niiden vertailuluku. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että päijänteen muikkutilanne on erinomainen ja kalat kasvavat erittäin hyvin.

Järvilohi 6250 ja pituus 80cm .Pyyntiaika 2015. Vertailuluku 78.1.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 6230 ja pituus 79cm. Pyyntiaika syksy 2015. Vertailuluku 78,8
Päijänteen Lapio

Järvilohi 7670 ja pituus 85cm. Pyyntiaika syksy 2015. Vertailuluku 90,2.

Järvilohi 5700g ja pituus 77cm. Pyyntiaika elokuu 2015. Vertailuluku 74.

Järvilohi 6600g ja 76cm. Pyyntiaika marraskuu 2014. Vertailuluku 86.

Yhteenveto päijänne: Järvilohi kasvaa päijänteessä hyvin heti alusta alkaen. Järvilohi kasvaa parissa järvivuodessa selkeästi isommaksi, kuin monessa muussa järvessä. Vertailuluvut vaihtelivat  välillä 74-90.
----------------------------------------------------------------------------------------------

Näsijärvestä saatuja järvilohia ja niiden vertailuluku. Pirkanmaan "silmäterä" Näsijärvi on tunnettu isoista muikuistaan ja poikkeavasta ravintotilanteesta. Järven muikkukanta on jotain tyydyttävän ja hyvän väliltä. Järvilohien vatsoista löytyy välillä ahvenia, joka viittaa osaltaan ravintotilanteeseen. Alla muutamia vertailukaloja.

Tyypillinen Näsijärven järvilohi 4000g ja pituutta 71cm. Pyyntiaika syksy 2015. Vertailuluku 56.
http://www.nasijarvi.fi/wordpress/wp-admin/admin-ajax.php?action=cfdb-file&s=1445079749.7278&form=Saalisp%C3%A4iv%C3%A4kirja+2015&field=kuva
http://www.nasijarvi.fi/saalispaivakirja/

Poikkeava Näsijärven järvilohi, joka on hyvin lihavassa kunnossa.
5020g ja pituus 70cm. Pyyntiaika syksy 2015. Vertailuluku 71.
http://www.nasijarvi.fi/saalispaivakirja/
http://www.nasijarvi.fi/wordpress/wp-admin/admin-ajax.php?action=cfdb-file&s=1445709236.2593&form=Saalisp%C3%A4iv%C3%A4kirja+2015&field=kuva

Järvilohi 3400g ja pituus 71cm. Pyyntiaika alkusyksy 2015. Vertailuku 47.
http://www.nasijarvi.fi/saalispaivakirja/
http://www.nasijarvi.fi/wordpress/wp-admin/admin-ajax.php?action=cfdb-file&s=1433855590.6273&form=Saalisp%C3%A4iv%C3%A4kirja+2015&field=kuva

Järvilohi 4060g ja pituus 69cm. Pyyntiaika loppusyksy 2014. Vertailuluku 58.
http://www.nasijarvi.fi/saalispaivakirja/
http://www.nasijarvi.fi/wordpress/wp-admin/admin-ajax.php?action=cfdb-file&s=1418573603.3689&form=Saalisp%C3%A4iv%C3%A4kirja+2014&field=kuva

Järvilohi 3550g ja pituus 72cm. Pyyntiaika syksy 2012. Vertailuluku 49.
http://www.nasijarvi.fi/saalispaivakirja/
http://www.nasijarvi.fi/wordpress/wp-admin/admin-ajax.php?action=cfdb-file&s=1352631734.2900&form=Saalisp%C3%A4iv%C3%A4kirja&field=ex_field14

Järvilohi 3850 ja pituus 69cm. Pyyntiaika syksy 2007. Vertailuluku 55.
Syksyn 2008 järvilohi

Järvilohi 3600g ja pituus 74cm. Pyyntiaika syksy 2005. Vertailuluku 48.

Järvilohi 4400g ja 70cm. Pyyntiaika syksy 2011. Vertailuluku 62.
Järväri 2011

Järvilohi 5350g ja pituus 74cm. Pyyntiaika loppusyksy 2000. Vertailuluku 72.
http://www.nasinuistajat.fi/

Yhteenveto Näsijärvi: Näsijärvestä saadaan mukavasti 3-4 kg painoisia järvilohia, mutta harvemmin yli 5kg painoisia yksilöitä. Viimeisimmät isot yksilöt yli 7kg on saatu 2000- luvun alussa. Näiden osalta ei ollut saatavilla kalojen pituus (cm) tietoja, joten näitä en voinut ottaa vertailuun. Järvilohen kasvu on hidasta Näsijärvessä verrattuna esimerkiksi Päijänteeseen. Vertailuluvut vaihtelivat 47-72 välillä. Yleensä vertailuku on hieman yli 50.
--------------------------------------------------------------------------------------------

Saimaalta saatuja kaloja. Saimaalla muikkukanta vaihtelee alueittain ja jos ei muuten niin troolaus vaikuttaa tähän tilanteeseen. Olen poiminut tähän esimerkkejä.

Järvilohi 8700g ja pituus 86cm. Pyyntiaika heinäkuu 2010. Vertailuluku 101.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 10850g ja pituus 98cm. Pyyntiaika elokuu 2008. Vertailuluku 110.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 8650 ja pituus 86cm. Pyyntiaika syksy 2000. Vertailuluku 100.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 7150g ja pituus 82cm. Pyyntiaika kesäkuu 2008. Vertailuluku 87.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 4500 ja pituus 74cm. Pyyntiaika syksy 2011. Vertailuluku 60. 
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 6820 ja 83 cm. Pyyntiaika syksy 2009. Vertailuluku 82.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 5550 ja pituus 76cm. Pyyntiaika syksy 2008. Vertailuluku 73.
http://www.vetouistelu.net/


Yhteenveto Saimaa: Saimaalla järvilohi kasvaa hyvässä vauhdissa ja erityisesti suuret yksilöt ovat hyvin tukevassa kunnossa 2-3 järvivuoden jälkeen. Yhteenvedossa keskitettiin saalispäiväkirjaan ilmoitettuihin suuriin yksilöihin. Järvilohen kasvu Saimaalla on Suomen parhaimmistoa. Erityisesti isommat yksilöt kasvavat hyviin mittoihin. Vertailuluvat vaihtelivat 60-110 välillä.
------------------------------------------------------------------------------------------

Puulavesi. Vaikessa maineessa oleva vesistö, jossa järvilohi kasvaa nopeasti ja yleensä isommat yksilöt ovat tuhdissa kunnossa. Vai ovatko tilastojen valossa?

Järvilohi 4850 ja pituus 72. Pyyntiaika loppusyksy 2009. Vertailuluku 67.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 6480 ja pituus 83cm. Pyyntiaika syksy 2009. Vertailuluku 78.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 9740 ja pituus 90cm. Pyyntiaika loppusyksy 2011. Vertailuku 108.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 7905 ja pituus 84,5cm. Pyyntiaika syksy 2006. Vertailuluku 93.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 3850g ja pituus 67cm. Pyyntiaika syksy 2014. Vertailuluku 57.
http://www.vetouistelu.net/

Järvilohi 5080 ja pituus 74cm. Pyyntiaika syksy 2002. Vertailuluku 68. 

Yhteenveto Puulavesi: järvilohet kasvavat puulavedessä hyvin ja isot yksilöt (yli 6kg) ovat äärimmäisen tukevassa kunnossa. Puulavedellä on myös mahdollisuus saada siimansa päähän yli 5kg painoinen järvilohi, mikä ei ole todennäköistä kaikissa järvilohipitoisissa vesistöissä. Vertailuluvut vaihtelivat 57- 108 välillä.
---------------------------------------------------------------------------------------

Otetaan pari ulkopuolista esimerkkiä, yksi järvilohi on Venäjältä Ääniseltä. Lopuksi verrataan nopeakasvuiseen meriloheen.

Äänisen järvilohi 9.1kg ja pituus 86cm. Pyyntiaika syksy 2004. Vertailuluku 105.
Äänisen järvilohi

Itämeren merilohi 20550 ja pituus 117,5cm. Pyyntiaika toukokuu 2009. Vertailuluku 174,8.
Merilohi on yksi nopeimmin kasvavista kalalajeista


Kireitä siimoja ja lihavia järvilohia tulevaisuuteen!

2 kommenttia:

  1. Tuossa on vaan iso ongelma, että vertailtujen kalojen koko ei ole samassa luokassa. Kalojen painon ja pituuden suhde kun ei ole lineaarista. Toki tulokset ovat jossain määrin suuntaa antavia. Puulalla on pääsääntöisesti ylivoimaisesti lihavimmat lohet Suomen maalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palauttteesta ja olet täysin oikeassa. Tässähän ei ole lähimainkaan kyse tieteellisestä tutkimuksesta, koska muuten olisi pitänyt otanta olla sama eri painoisten kalojen suhteen, pyyntiaikojen olisi pitänyt olla samat, kalojen sukupuoli olisi pitänyt erottaa jne. Tämä olikin omaksi iloksi tehty tutkimus, josta käy tiettyjä asioita ilmi. Puulan lohi kasvaa voimakkaasti ja on varmasti 2-4kg kokoluokassa hyvinkin lihava. Päijänteen järvilohet ovat myös hyvin tukevassa kunnossa, kun puhutaan 6-7kg painoisista kaloista.

      Tekstiä kannattaa lukea sopivasti pilke silmäkulmassa, ei absoluuttisena totuutena.

      Kireitä!

      Poista