lauantai 5. joulukuuta 2015

Päiväkohtaiset kiintiöt ja henkilökohtaisen alamitan nostaminen

Tänä syksynä olemme saaneet nauttia monessa vesistössä alamitan noston vaikutuksesta kalojen kokoon. Monesta vesistöstä on saatu moneen vuoteen enemmän yli 60cm mittaisia järvilohia sekä taimenia. Tämä on selvä osoitus siitä, että 60cm alamitta toimii ja tuottaa tulosta. Moni kalastaja on saanut kokea hienoja elämyksiä vesillä ja siiman päässä onkin hyppinyt 3-4kg painoinen lohikala, kun aikaisemmin perinteinen 50cm istukas hädin tuskin räikkää huudatti. Onko kaikki nyt hyvin vai pitääkö asiaa jalostaa vielä eteenpäin?

Vetouistelussa on selkeä joukko innokkaita harrastajia, jotka käynyt merilohen perässä Itämeren altaalla kalastamassa, toiset kotimaan rannikolla ja toiset aina Ruotsin rannikolla saakka. Osa puolestaan kalastaa Ruotsin suurilla järvillä tai Äänisen aalloilla. Kalasaalit ovat välillä hurjia ja moni uistelija on syksyn tullen saanut kauden "ruokakalat" pakkaseen. Kun koittaa kotimaan syysuistelu sisävesillä, niin on hyvä pitää maltti mukana. Omasta mielestäni aktiivi uistelijalle ei pitäisi olla mitään ongelmaa pitää alamittana niin järvilohen sekä taimenen kohdalla 65cm mittaa. Tämän lisäksi yhden kalan päiväkiintiö pitäisi hyvin riittää kaikille.

Olen huomannut tänä syksynä, että moni venekunta on saanut hyvinä päivänä vesiltä 2-4 mittakalaa. Tässä vaiheessa pitäisi olla perusteltua, että tämän yhden ruokakalan jälkeen muut kalat vapautetaan takaisin vesistöön. 60cm mittainen järvilohi tai taimen on parhaassa kasvuiässä, sekä suurin kasvupotentiaali on vielä hyödyntämättä . Tämän johdosta 60-64cm mittaisten kalojen vapauttaminen olisi hyvin tärkeää. Jos näin toimitaan, niin olen aivan varma että yhä useammasta vesistöstämme aletaan samaan oikeasti isoja kaloja, joiden painot liikkuvat 5-8kg välillä.

Muistan kolmisen vuotta sitten, että kuinka paljon kirpaisi päästää takaisin vapauteen mittakala, mutta perustelimme tätä sillä, että se on satsaus tulevaisuuteen. Nykyään ei tuota ongelmia päästää takaisin mittakalaa, vaan tästä saa itselle suorastaan hyvän fiiliksen. Otamme pääasiassa yli 70cm mittaisia kaloja, mutta mikäli näitä tulisi useampi samana päivänä, niin ylimääräiset vapauttaisimme suosiolla. Kynnys on Suomalaisille vetouistelijoille korkea, mutta pitää nähdä kokonaiskuva, että mihin tällä tähdätään. Ymmärrän vähemmän aktiiviset uistelijat sekä ne venekunnat, joiden kohdalle osuu "jackpot" kerran elämässä. Heillä on oikeus nauttia hetkestä ja toimia olemassa olevien säännösten mukaisesti. He eivät varmasti vapauta mittakalaa, eikä heidän tarvitsekaan. Itse pyrin puhuttelemaan aktiiviporukkaa, jotka teoillaan vaikuttavat järvien lohikantaan sekä näyttävät vahvaa esimerkkiä toiminnallaan.

Näsijärven 62cm mittainen järvilohi saa vapautensa

Tämäkin kala on ensi syksynä +4kg painoinen

Haastan sisävesien uistelijat pitämään ja nostamaan henkilökohtaisen alamittansa 65cm tasolle sekä pitämään päiväkiintiönä yhtä jalokalaa. Tämä kehitys takaisi sen, että olemme tulevaisuudessa entistä lähempänä naapurimaamme Ruotsin kalavesien tilaa. Hetkessä emme sinne pääse, mutta suunta on oikea. Kun vesistöissämme ui tarpeeksi 4-6kg painoisia jalokaloja, niin ei tee edes mieli ottaa saaliiksi vajaan kolmen kilon painoista jalokalaa. Yhä harvempi uistelija pyytää nykyään kaloja täysin ravintomielessä ja ruokakunta olisi riippuvainen siitä, että mitä "kalastusalus" rantaan tuo. Monesti veneeseen nostettu +60cm mittainen järvilohi on jo tuottanut sen mahtavan elämyksen, eikä muuta tarvita. Meidän venekunnalle vapautettu kala on aivan yhtä lailla saatu kala, kuin "kalikalla" kalautettu yksilö. 

65cm/ 3.45kg taimen päästettiin takaisin Näsijärveen hienon taistelun jälkeen

Vetouistelu on täynnä valintoja, millaisia valintoja sinä haluat tehdä tulevaisuudessa? Kalaa saa edelleen ottaa, mutta tärkeää on pitää mielessä vesistön tila ja tulevaisuus. Kireitä tasapuolisesti!

5 kommenttia:

  1. Hmm... Nässyn lohikantahan on täsmälleen istukkaiden määrä miinus järvestä tavalla tai toisella pois nostetut.

    Nämä superaktiivit, joilla jo on pakkanen täynnä Itämeren tai Äänisen lohia ja joilla jokaisella Nässyreissulla on sepustuksien perusteella ainakin 20 tapahtumaa voisivat ilmeisesti harrastaa kaikkien kalojen osalta CR-touhua ja 'maineen ylläpitämiseksi' kaloista ja tapahtumista vain selosteltaisiin palstoilla ja facessa? :)

    'Yx kala matkaan per reissu per kalamies' -sijaan voisi ajatella 'X kalaa per kausi per kalamies', jolloin satumaisen jackpotin kohdalle osuessa ei välttämättä tarvisi omantunnon kolkutella niin pahasti...





    VastaaPoista
  2. Nässyn alamitat 2016?

    Nythän taimenen kohdalla tulee taas säätöjä eli istukkaan mittaraja 50cm ja rasvaevällinen kokonaan rauhoitetaan (tilanne Hämeen leveysasteella). Näin taisi olla hieman sekava tuoreen Erä-lehden esitys asiasta :)

    Järvärit puolestaan ovat Suomessa Saimaata lukuunottamatta kaikki istukkaita, mutta sen mittarajojen muutoksista en ole huomannut mitään kerrottavan.

    Onkoos siis 2016 niin, että meitin Nässyssä järvärin alamitta edelleen 60cm ja siis istukastaimenen 50cm + rasvaevätaimen kokonaan rauhoitettu?

    Kuhan mitta taitaa nousta 42cm.iin.

    VastaaPoista
  3. Hieman eriävä mielipide tähän. Kun maltamme olla ottamatta ensimmäisen kerran näitä 60cm mittaisia kaloja, kun kerrankin järvessä on hyvä lohikanta, niin saamme aikaan useamman vahvan sukupolven. Tarkoituksena olisi, että järvestä löytyy 70cm, 60cm ja 50cm istukkaiden kanta, joka takaa kestävän kehityksen. On aina yksi kalastettava kokoluokka, mutta uutta istukasta olisi kasvamassa pyyntimittoihin. Aina se ei ole näin ruusuista, mutta tavoitteita tulee olla.

    Kiintiöt ja päiväkohtaiset rajoitteet ovat varmasti tulevaisuutta. Yksi kala pitää riittää kalamiehelle per reissu.

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti taimenen (eväleikatun) alamitta laskee 50 senttiin. Saas nähdä, että mitä tämä tuo mukanaan.

    Järvilohen alamittaa säilyy 60cm lukemissa, siksi olisikin hyvä saada näitä istukkaita enemmän tulevaisuudessa. Nyt istukkaat ovat olleet pääosin taimenia.

    Oman tulkintani mukaan kuhan alamitta nousisi 42cm lukemiin.

    On vähintään sekava tämä uudistus.

    VastaaPoista