maanantai 21. joulukuuta 2015

Järvilohet kasvavat entistä paremmin Näsijärvellä

Aiemmin Näsijärven järvilohi oli poikkeuksetta hyvin laiha verrattuna muiden vesistöjen veljiinsä, mutta toisin on ollut tänä vuonna. Aikaisemmin 70cm mittaiset järvilohet painoivat keskimäärin noin 3kg+, mutta kuluvana vuonna 65-68cm mittaiset järvilohet ovat saattaneet painaa lähes 4kg. Mikä on saanut tämän  aikaan?

Aikaisemmin istukkaiden ongelmana on ollut hidas kasvuvauhti, koska järven muikkukanta oli verrattain isokokoista. 35-40cm istukkaalla oli hyvin vaikeaa syönnöstää, kun muikut olivat 15-20cm mittaisia. Isoja muikkuja on Näsijärvessä edelleen, mutta havainnot muikunpyytäjiltä vahvistavat sen että Nässyssä on nykyään merkittävästi myös pienempikokoista muikkua. Tämän johdosta järvilohet sekä myös taimenet ovat päässeet kasvamaan huomattavasti nopeammin ja kalat ovat todella tuhdissa kunnossa. Samaan aikaan järven eteen on tehty paljon arvokasta työtä, joka yhdessä parempien olosuhteiden kanssa on saanut aikaan paremman tilanteen kuin miesmuistiin.

Viime reissulla kala oli siirtynyt aavistuksen matalampaan penkkaan ja emme tavoittaneet kaloja aivan syvän päältä. Erään niemenkärjen kohdalla plaanari hyökkäsi peruuttamaan sitä vauhtia, että tiesimme kyseessä olevan paremman kalan. Taas tälläkin kertaa järvilohi jatkoi uimistaan sivulle, jolloin mukaan kertyi joukko muita siimoja. Mikäs kiire meillä vesillä oli, joten otimme kalan rauhassa kyytiin. Yleensä kun olet itse rauhallinen, niin on kalakin. Turha repiminen ei saa koskaan mitään hyvää aikaan. Järvilohi nostettiin veneeseen, mitattiin sekä punnittiin. Kalalla oli pituutta 68cm ja painoa 4kg. Tämän jälkeen kala laskettiin takaisin kasvamaan ja teimme alustavat tärskyt marraskuulle 2016, jolloin lohella on painoa 6kg. Katsotaan pitääkö lohi lupauksensa, me olemme ainakin paikalla;)
Järvilohi CR 68cm/ 4kg - ensi vuonna uusi yritys 6kg painoisena?


Osassa keskusteluista on tullut esille se asia, että kuinka hyvässä tilassa Näsijärvi tällä hetkellä on. Itse en muista, että oman uistelu-urani aikana järvi olisi vielä kertaakaan ollut näin hyvässä kunnossa. 90- luvulla kalaa saatiin paljon, mutta omat uisteluni olivat silloin vähäisiä nuoren miehen soutureissuja. Haluan tuoda kuitenkin esiin huoleni järven suhteen, koska nykyinen tilanne voi murentua yhden kauden aikana, jos emme ajattele päivää pidemmälle. Nykyiset istutusmäärät ovat vähäisiä ja tulevat vähentymään seuraavan parin vuoden aikana, koska määrärahoja on entistä vähemmän. Myös monet uistelijat ovat ottaneet järvestä liian paljon kaloja, koska Näsijärven kanta ei kestä sitä, että samalla reissulla otetaan 3 mittakalaa veneeseen tai jopa enemmän. Tämä on erittäin lyhytnäköistä toimintaa, jolla vaarannetaan järven tulevaisuus. Ruokalan saa jokainen ottaa, mutta se seuraava pitääkin jo päästää takaisin. Tämä on sitä toimintaa, joka tähtää tulevaisuuteen. Joskus kuulee puhuttavan, että Ruotsin suurilla järvillä saa ottaa useamman kalan päivässä. Tämä pitää hyvin paikkansa, mutta pitää muistaa, että istutusmäärät ovat moninkymmenkertaiset. Meillä Suomessa istutusmäärät ovat verrattain pieniä ja historia on näyttänyt monesti, että kuinka järvi voidaan kalastaa tyhjäksi hyvinkin nopeasti. Olisiko aika ottaa oppia menneisyydestä sekä katsoa mallia naapurimaamme Ruotsin toiminnasta sekä erinomaisista tuloksista?

Takaisin laskettu kala on myös yhtä lailla saatu sekä antaa myös samalla hyvän fiiliksen. Ensimmäinen kerta kirpaisee aina, mutta tämän jälkeen asian varsinaisen merkityksen alkaa ymmärtämään. Ja mikä hienompaa kuin saada seuraavalla kaudella 6kg painoisia jalokaloja, kun tietää samalla, että on ollut itse edesauttamassa tilanteen kehittymistä.

Kireitä siimoja ja pitäkää maltti mukana!

6 kommenttia:

  1. hienoa raipe!
    ruotsissa 3kalaa/päivä/kalastaja sielä voisi olla vaikka 5kalaakin. mutta näin pysyvät kannat hyvänä!
    ahneus on nostanut päätään nässyllä, kun yhtäkkiä onkin noussut jopa 5mittaa oer reissu! on hyvä pitää hiukan malttia nyt näissä papitus hommissa ja ottaa se yksi ruokakala vain.
    itse viimeksi papittanut näsiltä 2014 marraskuussa, tämän jälkeen vaupauttanut kaikki mm. 2kpl 78cm järväriä
    on hienoa katsoa kun ne kasvavat ja toivottavasti joskus 8kg kalana uudestaan vavan päässä.

    VastaaPoista
  2. Olet tehnyt myös hienoa työtä ja jatketaan samaan malliin. Hieno joskus kotijärvestä nostellaan 7-8kg painoisia järvilohia.

    Nyt on tärkeää pitää asia esillä, koska "mopo" on jo osittain karannut käsistä, kun kerrankin saa kalaa.

    Kireitä!

    VastaaPoista
  3. kyllä sen teidän 68cm/ 4kg CR järvärin saa joku toinen papitettavakseen, joten aivan turhaan vapautitte sen ;)

    VastaaPoista
  4. Kommenttisi kuvastaa hyvin niin sanotun "vanhan liiton" ajattelumallia. Minä teen näin, koska muuten joku muu tekee sen kuitenkin. Tässä tapauksessa on onni, että Näsimerestä on kuitenkin kohtuullisen vaikea saada isompia kaloja, joten uskon tämän yksilön uivan tovin vapaana.

    Sinun kohdallasi ei ole varmaan tarvetta kysyä, että papitatko omat kalasi (aina)?

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kaikkia kaloja ei vieläkään noukita pois, että saisimme lukea joskus Nässyläisestä kympin järväristä!! Tosin pitää hyväksyä myös, että kaloja istutetaan syötäväksikin, eikä pelkästään uistelijoiden namittelun takia..

    Jospa säädettäisiinkin Nässyyn välimittarajoitus, missä alamittojen lisäksi suuret yksilöt aina vapautettaisiin ja ne vain kävisivät ottamassa itestään selfien ja jatkaisivat menoaan... ;)

    Mukavaa Joulua palstaisännälle + perheelle!

    - ry.-jäsen

    VastaaPoista
  6. En ole koskaan niin sanonut, etteikö kalaa saisi järvestä ottaa. Se jos itse laskemme kalamme takaisin kokoon katsomatta, ei tarkoita että kaikkien pitäisi näin tehdä. Mutta olen jyrkästi sitä mieltä, että rajoituksia ja kiintiöitä tulee ehdottomasti olla. Näin turvataan kalastuskannan tulevaisuus, pyydettiin kaloja sitten ruokapöytään tai vain elämyksien vuoksi.

    Kannatan myös suurien yksilöiden vapauttamista, kuva riittää ja takaisin kotijärveen uimaan. Uskon, että tämä vähitellen yleistyy tulevaisuudessa.

    VastaaPoista