tiistai 5. elokuuta 2014

Näsijärven kuhankalastus

Kuhakesä Näsijärvellä on ollut poikkeuksellinen, ensin kesäkuu oli erittäin kylmä ja kuhat loistivat kadoksissa. Sitten seurasi helleaalto, joka nosti vedenlämmön todellinen lukemiin aina välille 23- 26 astetta. Sinänsä tämä on kuhalle optimaalinen lämpötila, mutta kuhanpyynti on jostain syystä tökkinyt.

Heinäkuun alusta kuhaa saatiin isoilla painoilla syvänteen päältä ja SYVÄLTÄ. Isoja puntteja sai käyttää luokkaa 100-200g. Vedenlämmön noustessa heinäkuun loppua kohden alkoi tämäkin metodi hieman pettää. Teimme vesille pari reissua ja kun katselin kalapäiväkirjaa 90- luvulta sekä 2000- luvun samanlaisilta intiaanikesiltä, niin silloin isoa kuhaa on saatu näin lämpimällä vedellä pimeään yöaikaan. Toki kuhaa saa päivälläkin, mutta isompaa kuhaa ei meidän kokemuksen mukaan saa näin lämpimän veden aikaan. Alkukaudesta ja loppukaudesta vesien hieman viilennyttyä, niin isoa kuhaa saa kyllä aivan päivälläkin. Näin mekin saimme juhannuksena toiselta järveltä.

Kuhapartio vesillä

Aurinkoa voi vesillä lähteä ottamaan, mutta yleensä isompaa kalaa alkaa tulemaan vasta noin 23:00 aikoihin. Paras ajankohta onkin ehdottomasti 23:00- 02:00, joka tietysti näkyy seuraavana aamuna silmäpusseina. Kaikilla reissuilla mitä teimme, niin kuhansyönti oli kiivasta juuri puolenyön sekä 01:00 välisenä aikana. Saattoi olla ettei yhtään kuhaa ollut tullut ja sitten yhtäkkiä tuli pienessä ajassa 4-6 mittakuhaa.

Tästä alkaa ottiaika

Myös takilat ovat antaneet kuhaa

Parina reissuna on ukkonen kiusannut kovasti ja olemme saaneet väistyä ukkosen tieltä hyvinkin nopeasti. Tuolloin tuuli on noussut todella kovaksi ja vettä on tullut kuin ämpäristä niskaan. Lämpötilakin laski niin että oli pakko kaivaa kelluntapuvut päälle.
Öinen nässy ja kelluntahaalarit

Kuha ukkoskuuron keskeltä

Öinen nässy sekä etenkin valkeneva aamu on kyllä kotijärvellä sanoin kuvaamattoman kaunis. Kyllä siinä mieli lepää...

Tyyni nässy

Kuin mereltä

Tukikohta ja Villen uusi Faster


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti