Erona viime reissuun oli se, että vedenlämmöt olivat tippuneet 14-15 asteisesta vedestä tuollaiseen 10-12 asteiseen veteen. Kovemmat tuulet olivat sekoittaneet kerroksia sen verran, että pintaveden lämpötila oli laskenut muutaman asteen. Aurinko kuitenkin lämmitti pintavettä pitkin päivää. Suunnitelmana oli suunnata ottipaikalla ja etsiä täkyparvet. Täkyä löytyi edelliseen reissuun verrattuna huomattavasti enemmän ja se piti mielenkiinnon yllä koko päivän.
Penkan reunassa oli täkyä tukevasti |
Penkan reunassa oli täkyä tukevasti |
Sää oli vetouistelijan puolella |
Veneitä oli vesillä muutamia |
Todellinen kalailma - aurinko yrittää paistaa mutta kuitenkin hieman utua joukossa |
Tällä kertaa vedossa oli parikymmentä vapaa sekä takilassa täysi setti |
Uudet pitkähäntäiset laukurit todettiin erinomaisen hyviksi |
Tällä kertaa meidän venekuntamme jäi ilman lohta, vaikka "lohi/maali roikkui ilmassa koko ajan". Ei auttanut hampaita kiristellä, koska keli oli aivan mahtava ja täsmäuistelu ottipaikoilla tuotti taas arvokasta kokemusta tulevaisuuteen. Mäen Toni nosti vierestä lohen "täkyparvipaikoilta", joten paikka oli valittu oikein. Myöhään tämäkin kala tuli, noin kuuden aikaan.
Vinkkejä selkämeren lohenpyyntiin:
Saimme arvokasta tietoa paikallisilta lohenpyytäjiltä, jotka koemme erittäin hienoksi tiedon jakamiseksi. Lohenuistelun pitää kuitenkin olla avointa ja itse en ainakaan ole koskaan saanut uudelleen "sitä jo pyydettyä kalaa". Uskon, että tulevaisuudessa on vuorossa uusi säännöstelty lohenpyynnnin aikakausi, mutta avoin sellainen.
Keskeiset vinkit lohenpyyntiin, jotka saimme Porin Guruilta.
1. Aloita lohenpyynti tarpeeksi aikaisin. Kausi alkaa huhtikuun lopussa, jolloin kannattaa jo olla vesillä.
2. Moni pyytää keväisin painottuen Luvian päähän.
3. Alkukauden uistelu kannattaa painottaa syvän päällä eli 50m penkalle, jota ensimmäiset nousulohet suosivat.
4. Kauden jatkuessa uistelu painotetaan toukokuun puolivälistä aina juhannukseen saakka rantapenkkoihin. Esimerkkinä näistä kaijakari, länsikeppi sekä majakan seutu.
5. Paikalliset suosivat peltiä, yllättävän moni luottaa myös vaappuihin ja saa kalaa. Mutta jos olet raksiuistelija - älä hylkää tätä vaihtoehtoa. Suosittelemma tarkan paikan uisteluun raksia. Jos lähdet hakemaan/ kokeilemaan uusia paikkoja, niin laita pellit perään.
6. Ottiajat tuntuvat painottuvan aikavälillä 13-15 ja 18-21. Älä unohda iltasyöntiä!
7. Saamamiehet luottavat painotukseen 20-50g.
Silakoitako? |
Vaikkei lohta tullut, niin rentous oli tallessa venettä nostaessa |
Hyvin palvellut Drago viihtyy myös Selkämeren aalloilla |
Kiitos paikallisille mukavista juttuhetkistä laskuluiskalla sekä ottivinkeistä "hitaille hämäläisille". Jokainen hetki merellä on ainutlaatuinen.
Kireitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti