maanantai 19. marraskuuta 2012

Saimaan syöntiä marraskuussa 2012

Viikonloppuna puhelimeen kantautui saalisuutisia saimaalta ja lohi tuntui olevan syönnillä. Hyvin nämä lohet olivat syöneetkin


Onnistuneen uistelupäivän saalis Saimaalla

Paasveden lohille maistuu Anchovy Bullet Roll

Lokakuun lopussa kävimme harjoittelemassa uistelua "kuumalla" paasivedellä. Sillä kertaa ei mukaan tarttunut mitallista kalaa, vaikka niitä kalastusseurueemme johdosta koukutettiin valtava määrä. Sen verran Ahdille jäi hampaankoloon, että vielä mies päätti reissun Paasselällä tehdä. Tällä kertaa Anchovy Bullet Roll huppua vietiin isomman lohen toimesta. Onnittelut komeasta kalasta!

Venekunta Väkeväinen/ Haataja


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Nässyn lohikunkku 2012

Ensimmäiset Näsijärven lohikuninkuus kilpailut  saatiin hienosti päätökseen. Yli 40 venekuntaa osallistui kilpailuihin, jossa vallitsi mukavan rento meininki. Sääkin suosi vetouistelijaa.

Isoimman lohikalan nappasi Jari Havusalmen venekunta, miehistönä Timo Raimovaara. Taimen 2,465kg.

Toiselle sijalle ylsi Anti Savolaisen venekunta, miehistönä Timo Savolainen ja Mika Kukko. Järvilohi 2,205kg.

Kolmannen sijan nappasi Tony Anderssonin venekunta, miehistönä Markus Penttilä. Taimen 2,165kg. Tonyn venekunta sai myös toisen kisamitat täyttävän taimenen joka puolestaan painoi 1,805kg


Viikonlopun ottivärinä toimi AS Bloody nose

Kilpailun voittokala Havusalmi & Raimovaara


Näsijärven ottiraksi järvilohelle ja taimenelle 2012 - Coco Nut Special

Vetouistelukausi käy kuumimmillaan ja tällä hetkellä Näsijärven järvilohille sekä taimenille tuntuu maistuvan anchovy special erikoisväri "Coco nut special". Tämä erityisesti venekunta Aleniuksen suosima ottiväri on kyllä antanut viime aikoina mukavasti tuollaista 60cm mittaista kalaa. Pienenä vinkkinä saamamiehet heittivät, että "niskareiästä sitä pitää uittaa"...=)


Saaliskuvia by COCO NUT SPECIAL